Suurpalo... Kuluvalla viikolla oli juuri juteltu siitä, kuinka "kivaa" olisi sammuttaa rakennuspaloa tai maastopaloa näillä helteillä. Ei tarvittaisi, kuin pieni kipinä ja palo etenisi rutikuivassa maastossa.

Olimme sammuttamassa maastopaloa Eurajoella, kun hälytys Santtiolle tuli. Ei ole mitenkään tavanomaista, että Pyhäranta hälytetään Eurajoelle asti. Sammutuksen aikana päällikkö huusi minulle, että siirry kuuntelemaan mitä siellä tapahtuu. Vaihdoin puheryhmän omalle puolelle. Radio ei ollut hetkeäkään hiljaa. Surullisena kuuntelin: Leviää latvapalona! Uhkaa rakennuksia! Korotetaan suureksi! Kotipuolessa palaa tosissaan. Joka ukkoa tarvitaan. Eurajoella palo oli saatu hallintaan ja jonkin ajan kuluttua saimme luvan lähteä Santtiolle. 

Alusta asti oli selvää, että nyt palaa ja lujaa. Valtava savupatsas näkyi kasitielle asti. Ajoimme paloa vastaan. Leviäminen olisi saatava estettyä. Pysähdyimme ensimmäisen paloauton luokse ja jäimme auttamaan sammutuksessa. Vettä tarvittiin enemmän, kuin sitä oli saatavilla. Jouduimme perääntymään liekeiltä, kun vesi säiliöstä loppui. Savu oli kitkerää ja sankkaa. Tuuli pyöritti liekkejä ja levitti savua. Oli vaikea hengittää. Säiliöautot ajoivat kilpaa vettä sammutusyksiköille. Kaikki tekivät parhaansa pahoissa olosuhteissa. Alue, jossa sammutimme, liekit saatiin suhteellisen nopeasti haltuun. Kyteviä pesäkkeitä oli kuitenkin joka puolella ja ne voisivat millä hetkellä tahansa syttyä uudelleen.

Toisella laidalla palo eteni edelleen kovaa vauhtia. Ihmisiä evakuoitiin asunnoistaan ja rakennuksia pyrittiin suojelemaan. Samalla osa porukasta yritti saada paloa rajattua. Kului tunteja ennenkuin liekkimeri oli saatu hallintaan. Yksiköitä hälytettiin jatkuvasti lisää. Aina kauempaa ja kauempaa.

Kun viimein liekit oli sammutettu, koko paloalue piti käydä läpi. Sammuttaa kytevät pesäkkeet ja kastella alue litimäräksi sentti sentiltä. Tähän tulisi menemään useampi päivä ja yö. Alueen suuruutta on vaikea käsittää. Miehistöjä pyrittiin vaihtamaan. Toiset tuli jatkamaan toisten päästessä lepäämään hetkeksi, kunnes taas vaihdettaisiin. Ensimmäinen rykäisy noin 19 tuntia, toinen noin 13 tuntia. Läheisellä kylätalolla huolto toimi hienosti. Soppaa, kahvia ja leipää ehdittiin käydä haukkaamassa vuorotellen. Juomavettä oli saatavilla autoissa ja sitä toimitettiin koko ajan lisää.

On hienoa kuulua tälläiseen porukkaan. Uupuneena urakasta aseman saunan kautta kotiin lepäämään. Tai mihin jokainen sitten meneekään. Muu elämä ei pysähdy keikain tullessa. Työt ja muut tehtävät on hoidettava.

Media tiedotti asiasta tiheään. Samoin yksityiset ihmiset sosiaalisessa mediassa. Huoli oli kova. En edes tiedä paljonko yksiköitä oli osallisena sammutustöihin, puolen Suomea, saatikka ihmisiä. Sammuttajien ja pelastuslaitoksen väen lisäksi paikalla oli ainakin rajavartiolaitoksen ja puolustusvoimien helikopterit, poliisi, VaPePan porukkaa, palokuntanaisia, varusmiehiä, vapaaehtoisia, lehdistöä, partiolaisia, kyläläisiä, asunnoistaan evakuioituja, metsä- ja kaivinkoneita...

Juttu Helsingin sanomissa